Varapuheenjohtajan blogi

Muunneltu totuus

Tuttu väite kuuluu: missään muualla kuin Suomessa ei ole käytössä yleissitovuusjärjestelmää. Yleissitovuus on syy siihen, että emme ole kilpailukykyisiä kansainvälisillä markkinoilla. Yleissitovuus kuuluu olevan myös työllistämisen este.
Väite ei pidä paikkaansa. Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön (Eurofound) mukaan yleissitovuutta käytetään laajasti Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Luxemburgissa, Ranskassa ja Suomessa. Lisäksi Italiassa ja Itävallassa on käytössä järjestelmä, joka käytännössä johtaa yleissitovuuteen. Euroopassa on vain kuusi maata, joissa lainsäädäntö ei mahdollista yleissitovuutta.
Työehtosopimuksen yleissitovuus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi rakennusalan työntekijöille solmittua työehtosopimusta tulee noudattaa työntekijöiden työsuhteisiin kaikissa toimialan yrityksissä.
Ruotsissa ei ole käytössä yleissitovuusjärjestelmää. Ruotsissa käytössä on nk. myötämääräämislaki. Yritykset joutuvat neuvottelemaan työntekijöiden yhdistysten kanssa kaikista asioista, joilla on vaikutusta työntekijöiden asemaan. Jos työehtosopimusten tulkinnasta tulee riitaa, noudatetaan työntekijäpuolen kantaa, kunnes asia on ratkaistu puolueettomassa elimessä.
Saksan erikoisuutena ovat yritysneuvostot. Yritysneuvosto tulee perustaa yli kuuden hengen yrityksiin. Neuvotella pitää kaikista vähänkin tärkeistä kysymyksistä. Suomessa kipuillaan siitä, että YT-laki, joka koskee vain yli 20 henkeä työllistäviä yrityksiä, velvoittaa työnantajaa keskustelemaan aika ajoin henkilöstön kanssa. Olisiko Ruotsin tai Saksan malleista yleissitovuusjärjestelmän korvaajiksi Suomen työmarkkinoilla?
Ensilukemalta Ruotsin tai Saksan malli saattaa vaikuttaa hyvältä. Käytännössä aloilla, joilla käytetään ulkomaiseen työvoimaan perustuvaa aliurakointia ja työvoiman vuokrausta yleissitovuuden korvaaminen kummalla tahansa järjestelmällä johtaisi katastrofiin. Jokainen ymmärtää, että alisteisessa asemassa olevat työntekijät eivät myötämääräisi yhtään mitään eivätkä varmasti olisi yritysneuvostoissa muuta kuin niminä papereissa.
Myös lakipohjaista minimipalkkaa tarjotaan ratkaisuna yleissitovuuden korvaajaksi. Käytännössä lain mukainen minimipalkka, joka koskisi kaikkia toimialoja asettuisi parhaimmillaankin alle 10 €/tunti tasolle. Tästä pitäisivät huolen eduskunnan oikeistopuolueet ja se käytännön tosiseikka, että alimmat työehtosopimusten tuntipalkat ovat monilla aloilla alle tuon 10 euron.
Se mikä lakipohjaista minipalkkaa esitettäessä jää kertomatta on, ettei laki tunne esimerkiksi työajan lyhennyskorvausta. Lain mukainen lomapalkka on työehtosopimuksen mukaista lomapalkkaa pienempi. Pelkästään nämä kaksi tekijää pienentäisivät palkkaa rakennusalalla yhteensä noin 15 prosentilla nykyiseen verrattuna.
Mitään järkisyytä työehtosopimusten yleissitovuusjärjestelmän romuttamiseen ei ole. Vain murto-osa palkansaajista on yleis- tai normaalisitovien työehtosopimusten vaikutuspiirin ulkopuolella, joten tämäkään seikka ei puolla lakipohjaista minimipalkkaa.  Muutosten vaatijoiden motiivina onkin jokin muu seikka kuin huoli työllistämisestä tai kilpailukyvystä.
Kimmo Palonen
varapuheenjohtaja